Kartta - Chichibu (Saitama) (Chichibu)

Chichibu (Chichibu)
Chichibu on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kantōn alueella Saitaman prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin länsiosassa Chichibun seudulla. Chichibun allaslaakson lisäksi kaupunki käsittää laajoja alueita Chichibuvuorilta. Kaupungin keskiosien läpi virtaa Arajoki. Chichibussa on 61 470 asukasta (elokuussa 2020) ja sen pinta-ala on 577,83 neliökilometriä.

Chichibun alue kuului Taika-uudistuksista lähtien Musashin provinssin Chichibun piirikuntaan. Paikkakunnan nimi oli alun perin Nakamura, Edo-kaudelta lähtien Ōmiya. Se kehittyi Chichibu-jinjan šintolaisen pyhäkön ympärille. Chichibuksi paikkakunnan nimi vaihdettiin 1900-luvun alussa. Tärkeä perinteinen elinkeino oli silkin tuotanto, jota tuki Edo-kaudella Oshin daimiokunnan hallinto. Erityisen vilkasta silkin kauppa oli joulukuisin järjestettyjen markkinoiden aikaan. Meiji-kaudella silkin tuotanto monipuolistui, mutta on sittemmin taantunut. 1920-luvulta lähtien merkittävimmäksi teollisuudenalaksi on noussut kalkkikiven louhinta ja siitä valmistettavan sementin tuotanto. Myöhemmin kaupunkiin on sijoittunut myös elektroniikkateollisuutta. Kaupunkioikeudet osana Japanin nykyistä kunnallishallintoa Chichibu sai vuonna 1950. Kaupunki laajeni huomattavasti vuonna 2005, kun siihen liitettiin Yoshidan maaseutukaupunki sekä Arakawan ja Ōtakin kyläkunnat.

Chichibun kulttuuriperintöön kuuluu Chichibu-jinjan pyhäkön festivaali Chichibu-yomatsuri, joka on otettu sekä Japanin merkittävän kansanperinnön luetteloon että Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Muita nähtävyyksiä ovat Ōtakin alueella sijaitseva Mitsumine-jinjan pyhäkkö sekä Chichibun 34 Kannon-pyhäkköä. Chichibu toimii myös tukikohtana Chichibun–Taman–Kain kansallispuistoon suuntautuvalle turismille: luontokohteita kaupungin alueella ovat Hitsujiyaman puisto, Hashidaten karstiluola, Urayaman pato tekojärvineen ja Bukōvuori, jonka erikoisen muodon on saanut aikaan kalkkikiven louhinta. Chichibua palvelevat Seibu-rautateiden Chichibu-linja ja Chichibu-rautateiden Chichibu-päälinja.

 
Kartta - Chichibu (Chichibu)
Kartta
Google Earth - Kartta - Chichibu (Saitama)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Chichibu (Saitama)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Chichibu (Saitama)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Chichibu (Saitama)
OpenStreetMap
Kartta - Chichibu - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Chichibu - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Chichibu - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Chichibu - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Chichibu - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Chichibu - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Chichibu - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Chichibu - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Chichibu - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)